Pentti Isotalo
| Pentti Isotalo | |
|---|---|
 Isotalo 1950-luvulla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. helmikuuta 1927 Tampere |
| Kuollut | 9. heinäkuuta 2021 (94 vuotta) Tampere |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Jääkiekkoilija | |
| Lempinimi | Iso-Pena |
| Pelipaikka | puolustaja |
| Maila | right |
| Pituus | 178 cm |
| Paino | 72 kg |
| Pelinumero | 2, 3, 8 |
| Pelaajaura | |
| Pääsarjaura | 1942–1958 |
| Seurat | Ilves |
Pentti Veijo Isotalo (17. helmikuuta 1927 Tampere – 9. heinäkuuta 2021 Tampere[1][2]) oli suomalainen jääkiekkopuolustaja ja kansainvälisen tason erotuomari. Pelaajana Isotalo edusti Tampereen Ilvestä vuosina 1942–1958 ja voitti ennätykselliset seitsemän Suomen-mestaruutta. Isotalo palkittiin SM-sarjan parhaana puolustajana. Erotuomarina Isotalo toimi vuoteen 1973 saakka, tuomiten mestaruussarjan lisäksi maaotteluita ja MM-kilpailuja. SM-liigan vuosittainen erotuomaripalkinto kantaa Isotalon nimeä. Aktiiviuransa jälkeen Isotalo jatkoi vielä pitkään jääkiekon parissa työskentelyä muun muassa erotuomarikouluttajana.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pelaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]"Iso-Pena" esiintyi ensimmäistä kertaa jääkiekon SM-sarjassa jo kaudella 1942–1943. Hän pelasi SM-sarjassa yhteensä 91 ottelua tehopistein 25+7=32 vuosina 1942–1958, kaikki kasvattajaseurassaan Tampereen Ilveksessä. Isotalo voitti Suomen mestaruuden seitsemästi, vuosina 1945, 1946, 1947, 1950, 1951, 1952 sekä 1957, ja oli pitkään eniten jääkiekon Suomen mestaruuksia voittanut pelaaja yhdessä Aarne Honkavaaran kanssa[3][1]. Isotalo sai myös hopeaa Ilveksessä vuonna 1948 sekä toimi Ilveksen kapteenina kaudella 1951–1952 ja kolmella viimeisellä kaudellaan 1955–1958. Hänet tunnettiin ”rauhallisena ja järkevänä puolustajana”[4]. Isotalo aloitti uransa kuitenkin hyökkääjänä ja vaihtoi roolinsa puolustajaksi ensimmäisten SM-sarjakausiensa jälkeen. Isotaloa luonnehditaan yhdeksi ensimmäisistä suomalaisen jääkiekon kiekollisista puolustajista häneen hyökkääjänä iskostuneiden luistelu- ja mailankäsittelytaidon ansiosta.[3] Isotalo palkittiin Lynces Academicin patsaalla SM-sarjan parhaana puolustajana vuonna 1950.[5]
Maajoukkueessa Isotalo edusti Suomea Ranskan 1951 MM-kilpailuissa sekä Norjan 1952 talviolympialaisissa. Isotalo pelasi maajoukkueessa yhteensä 38 ottelua.
Isotalo pelasi jääkiekon lisäksi myös jalkapalloa Ilveksessä Aarne Honkavaaran kanssa.
Erotuomarina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isotalo kouluttautui erotuomariksi jo pelaajauransa aikana ja tuomaroi Suomensarjan otteluita ennen pelaajauransa lopettamista 1958, minkä jälkeen hän ryhtyi heti tuomaroimaan SM-sarjassa. Hän toimi sarjan erotuomarina kevääseen 1973 saakka tuomiten 210 SM-ottelua ja tuli valituksi sarjan parhaaksi erotuomariksi neljästi. Isotalo toimi tuomarina SM-sarjan lisäksi kuusissa MM-kilpailuissa sekä Itävallan 1964 talviolympialaisissa. Maaotteluita kertyi 80.[6] Isotalon tuomariuran päätökseksi jäi Neuvostoliiton 1973 MM-kilpailut. Isotalo oli mukana Kansainvälisen Jääkiekkoliiton erotuomarikomiteassa vuosina 1972–1974.[3][4][5] Isotalo kuului myös vuonna 1967 perustettuun Tampereen Jääkiekkotuomarit ry:hyn, jossa hän toimi sen koulutusryhmän jäsenenä, varapuheenjohtajana, puheenjohtajana sekä liittovaltuuston varajäsenenä. Yhdistyksessä oli mukana jäsenenä Isotalon tavoin kansainvälisesti toimineet tuomarit ja samalla vanhat pelikaverit Lennart Jaala sekä Räshid Hakimsan.[7]
Ammattilaisuran jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isotalosta tuli Suomen arvostetuimpia erotuomareita jo peliuransa jälkeen tuomariaikanaan. Lopetettuaan pelaajauransa 1958 ja tuomarointiuransa 1973, hän toimi Suomen Jääkiekkoliiton ja jääkiekon SM-liigan erotuomarikouluttajana, tuomareiden liitto- ja piirivalmentajana, SM-liigan erotuomariryhmän jäsenenä sekä erotuomaritoiminnan kehittäjänä lähes 30 vuotta vuosina 1975–2002. Siviilissä Isotalo toimi opettajana ja Kissanmaan ala-asteen rehtorina.[8] Isotalo työskenteli täten yhteensä 60 vuotta jääkiekon parissa. SM-liigan parhaan linjatuomarin palkinto nimettiin Isotalon mukaan vuonna 1979, ja hänet aateloitiin Suomen Jääkiekkoleijonaksi numero 8 vuonna 1985.[3][4][5] Isotalo kuoli 94-vuotiaana heinäkuussa 2021.[4][5]
Isotalo oli Suomen Punaisen Ristin jäsen vuodesta 1952. Hän kuului sen eri johtotehtäviin.[8]
Saavutukset ja huomionosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 7 Suomen mestaruutta (1945, 1946, 1947, 1950, 1951, 1952, 1957)
- 1 SM-hopea (1948)
- SM-sarjan paras puolustaja 1950 (Lynces Academici)
- SM-sarjan paras erotuomari 1971 (Unto Wiitala -palkinto)
- Antanut nimensä SM-liigan parhaan linjatuomarin palkinnolle (Pentti Isotalo -palkinto)
- SM-liigan kultainen ansiomerkki
- Suomen Jääkiekkoliiton pelaajan- ja erotuomarin kultainen ansiomerkki
- Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi (1977)
- Tampereen kaupungin kultainen ansiomitali (1986)
- Suomen Jääkiekkoleijona #8
Galleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Isotalo nuoruusvuosinaan. -
Hyökkäysketju Isotalo-Honkavaara-Havulinna. (1946). -
-
Ilveksen mestaruusjoukkue 1957. (Isotalo eturivissä toinen vasemmalta). -
Ilveksen pelaajia 1950-luvulla. (Isotalo keskellä). -
Erotuomareita marssimassa Hakametsän hallin peruskiven muuraustilaisuuteen Hämeenkadulla vuonna 1964. (Pentti Isotalo kantamassa lippua). -
Tampereen Jääkiekkotuomarit ry:n johtokunta vuonna 1970. (Isotalo oikealla).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pentti Isotalo Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- Hannu Noro: Tampereen Jääkiekkotuomarit ry: 50 vuotta tamperelaista ja suomalaista jääkiekkoerotuomaritoimintaa.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Pentti Isotalo Biographical information olympedia.org. OlyMADMen. Viitattu 11.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Kuolinilmoitus. Aamulehti 25.7.2021, s. B17
- ↑ a b c d Suomen jääkiekkomuseo – Jääkiekkoleijonat – G-I jaakiekkomuseo.fi. Suomen jääkiekkomuseo. Viitattu 11.7.2021.
- ↑ a b c d Jääkiekkoleijona Pentti Isotalo on kuollut ilves.com. 9.7.2021. Ilves Hockey Oy. Viitattu 11.7.2021.
- ↑ a b c d Seppänen, Antti: Pentti Isotalo 1927–2021 – Pelaaja, tuomari ja erotuomarikouluttaja on poissa liiga.fi. 9.7.2021. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 11.7.2021.
- ↑ Antero Raevuori, Aarne Honkavaara: Pelimiehiä, tulisieluja - Tampereen Ilves 50 vuotta, s. 151. Ilves ry, 1981. ISBN 951-99 323-7-2.
- ↑ Hannu Soro: Tampereen Jääkiekkotuomarit ry 50 vuotta (s. 21, 25, 28, 30)
- ↑ a b Noro, Tampereen jääkiekkotuomarit ry (s. 69)